Jumit poissa.

Kävin siis tänäänkin – jaha, anteeksi eilenkin – ratsastamassa. Tällä kertaa tuntui ihan toisenlaiselta jo, tutulta ja älyttömän hyvältä. Hiki tuli kentälläkin, ei vain tallissa. 😉 Harjoiteltiin käynnissä kääntöjä, pysähdyksiä, puolivolttia, pujottelua yms. asioita, joita ratsu ei osaa ennakoida: silloin se on oikeasti apujeni varassa eikä seuraa valmista kaviouraa suuntaan, johon on aina tottunut menemään. Ajoittain meni tosi hyvin, pujottelut ja kaikki, P. selvästi halusi ymmärtää mua ja mun vielä tietenkin hyvin vajavaisia apujani.

Ohjien käyttö on mulle hankalaa, kädet eivät toimi terveen tavoin ja pelkään vetäväni vahingossa liikaa, kun en aina ihan tunne kunnolla, tai sitten kädet voivat lievästi krampata. Toistaiseksi on ilmeisesti kuitenkin mennyt hyvin, ainakin opastajan  mukaan. Tänään myös otettiin kokeiluun kevyt ravi, eli alettiin harjoitella keventämistä. Mitähän siitä sanoisi… vaikeaa. Todella vaikeaa, etenkin kun nyt mulla oli estesatula – istunnalle paljon parempi, lonkat eivät kärsineet eikä jalat väsyneet ollenkaan kuten edellispäivänä. Ihan yhtä tukevasti siinä vaan ei pääse muhimaan kuin koulusatulassa. Siksi ekat minuutit menivät kyllä ihan tasapainon hakemiseen, ja harjoitusravikin tuntui ensin aika pelottavalta. Keventävää ravia pelkäsin jonkin verrankin, ja jännitin varmaan liikaa. Jos ravaavaa hevosta puristaa pohkeilla, sen on epämukava olla, ja P. kyllä pysähteli aika paljon oman mielensä mukaan. En sentään silti lentänyt selästä. Enkä lentänyt silloinkaan kun oikea jalustin oli sittenkin liian pitkä, ja ravatessa jalka lähes irtosi jalustimesta.

Ihan parina hetkenä kävi sellainen tunne, että muutaman askelen ajan kevennys onnistui. Ongelmahan on tietty taas siinä, että keskivartalon lihakset on todella heikot, ja niiden hallinta ihan kamalassa tilassa. Ajatus siitä, että satulassa on raaka kananmuna, jonka päälle pehvaa lasket kevennysten välillä, ei paljon auta, jos ne lihakset puuttuu. YLÖS -PLÖTS – YLÖS – PLÖTS – YLÖS – PLÖTS… ei kovin suuri ihme, että hevonen haluaa pysähtyä. Tämä on kuitenkin edelleen sen päälle 80 kiloa mikä täältä lysähtää ratsuparan selkään. Mutta tästä ei lannistuta, vaan yritetään seuraavalla kerralla uudelleen.

Tosin fyssarin kanssa on keskusteltava polvi- ja nilkkatuista. Tänään polvi vääntyi selkään yrittäessä (edelleen järjettömän vaikeaa), ja nilkka ravatessa. Kevennyksessä jalat pyrkivät taittumaan hevosen vatsan alle, ulkosyrjilleen siis. En tiedä miksi, mutta kumisaapas ei näemmä riitä tukemaan, jalustin ei auttanut asiassa pätkääkään, istunnan korjausyritykset eivät niin ikään… jalat, varsinkin oikea, se etenkin haluaa pyrkiä nuljulleen. Fysioterapeutin mielestä ratsastus voisi olla mulle hyvä liikuntamuoto (ilmeisesti hän ei huomannut ajatella mikä rasitus se oikeasti nivelille on… mutta en nyt aio asiasta purnatakaan 😉 ), joten luulisi hänen kannattavan tukiajatusta. Niitten pitäisi vain olla sellaiset, ettei niistä olisi ratsastamiselle ja varsinkaan hevoselle haittaa. Siis ilmeisesti “sukkamaiset”, siis päälle vedettävät pehmeät tuet pitäisi olla. En tykkää niistä a) koska kokoni vaihtelee (tai no, nyt se on jätti-iso eikä näytä muuttuvan), b) koska en saa niitä päälle (toisaalta, en voi ratsimaankaan mennä ilman avustajaa, joten kyllä hän on niitä pukemassa sitten), c) ne pysyvät huonosti päällä. Siihen en ole keksinyt mitään ratkaisua. Etenkin pehmeä polvitukeni valuu minkä ehtii. No, maanantaina on fysioterapia, juttelen silloin asiasta.

Yöt, silloin kun olen valvonut (nyt on väsyttänyt aiemmin, paitsi tänään… käyn superkierroksilla, kerron pian), olen surffannut nettikaupoissa. Kotikaupungissa on kaksi ratsastus-/hevosliikettä. Ainakin toisesta on mahdollista saada mun kokoisia ratsastushousuja! Osa ei ollut edes kalliita, edullisimmat mallit 50-60 €. Todennäköisesti joudun silti ostamaan käytetyt, mikä ei harmittaisi muuten, mutta tällä koolla mallin olisi oltava just eikä melkein sopiva. Huonosti istuvaa en tähän ruhoon ja tuntoherkkyyteen ota. Saappaiden kanssa vähän sama juttu. Tarpeen tulevat olemaan, kumpparit eivät istu jalustintasoisesti. Käytettyjä on netissä pilvin pimein, eikä mua nirhamat ym. kolhut haittaa, kunhan ehjät on. Ongelma on vain, että mulla on nykyään jo melko paksu pohje, eikä perussaappaat välttämättä mene – ne olisi pakko, aivan pakko kokeilla uusina. Sitten kun ne uudet saappaat (tai housut) on jalkaansa saanut, niitä ei malttaisi riisua.

Jaha, alan unohdella sanoja ja syke lyö melkein sataa vaikka istun sängyssä tyynyihin tuettuna. Kerron nopeasti mitä nyt kuuluu. Siis: sunnuntaina teatteritreeni –> maanantai koomapäivä. Tiistaina ratsiminen –> eilen ke töissä, väsyneenä mutta perustoimivana (työ edistyi jotenkuten, mutta edistyi). Tänään aika pirun väsyneenä hereille puoli 12 aikaan (10-11 tunnin unien jälkeen), litra suolavettä, suoraan tallillle kaverin ja avustajan kanssa, banaani autossa, tunti ratsastusta, toinen tunti suunnilleen hoitoa jossa tulee h-i-k-i!!! Sieltä kotiin, jossa perhe on unohtanut jättää mullekin ruokaa. Toinen banaani ja kiireen vilkkaa pienemmän lapsen ja avustajan kanssa uimaan. Vesijuostessa syke hakkaa spurteissa 165 edes liiemmin yrittämättä ja päälle 130 lapsen kanssa touhutessa (olin mm. hevonen joka välillä laukkasi, välillä heitti selästään – tämä oli kiva leikki, kun ensin tein sen varoittamatta). Yleensä lasten altailla hyvä jos syke sataan nousee, se on jo paljon. Höyrysaunasta tullessa jumpsutti 145 ja nyt… jaa, vähän rauhoittunut, 86-88 mikä on vähintään 10-15 yksikköä enemmän kuin yleensä. Uimasta tultua katsottiin tytön kanssa yksi hevoshaastevideo FB:sta samalla kun hän söi iltapalaa, ja sängyssä luin hänelle lyhyen rauhoittumistarinan. Koskei kukaan ehtinytviitsinyt tehdä mulle mtn ruokaa (esim. mies, kun me oltiin uimassa…), pyysin miestä hakemaan mulle edes hampurilaisaterian. Ja taisi siinä suklaatakin mennä. Aika paljon tietty tänään kulutinkin, mutta kyllä mieluummin tosiaankin painaisin vähemmän kuin yhtään grammaa enemmän. Mutta se siitä. Hevosteltu on taas, ja joka sekunti oli hintansa arvoinen – vähintään. Ensi viikolla taas, jos onnistun nipistämään muista menoista, joita riittää.

Nyt alkaa nukuttaa pahemman kerran. Kaikki pätkii. Se on hyvä, koska kierroslukumittarin pitääkin nyt lakata pyörimästä ja kehon rauhoittua. Tässä nyt näkyy, montako päivää ratsastamisesta toipumiseen tarvitaan… mulle riitti n. 1½, ja tallille jäivät kaikki kolotukset tänään; sain vähän toki uusia, mutta ne jotka aamupäivällä vaivasivat, ovat kadonneet.

Äh, toisella kertaa lisää. Pitää nukkua.